Tarun Taikakakut

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Tyrnitäytekakku

Heips!
Tein itselle pääsiäiseksi tyrnistä täytekakun. Tämä on myös samalla testikakku koska halusin testata tyrnistä täytettä ja tuollaista suklaakoristelua. Enkä nyt kuollaksenikaan muista keneltä olen varastanut idean tähän suklaakoristeeseen... Koristeen alle sivelin tyrnihyytelöä. Ja sitten tämä kakku osoittautui aivan mahdottomaksi kuvata!! Siksi laitan useamman kuvan. Toisissa näkyy kermat paremmin ja toisissa pinta. Luonnossa pinnan oranssisuus näkyy hienosti.


Kakussa on vaalea 3 munan sokerikakkupohja ja kostutuksena on vaniljamaitoa. Pursotukset ovat 

Tyrnitäyte n.24cm täytekakkuun
2 dl kermaa
1 prk vaniljarahkaa
200 g tuorejuustoa
1 dl laimentamatonta tyrnimehua
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä 
4 rkl tyrnimehua

Täyte on löysää joten tarvitset kakun kasaamisen avuksi irtopohjavuoan reunat.

Laita liivatelehdet likoamaan. Vatkaa kerma ja sokerit. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto notkeaksi ja lisää siihen vaniljarahka ja tyrnimehu. Lämmitä 4 rkl tyrnimehua kiehuvaksi ja liota siihen liivatteet. Lisää ne ohuena nauhana tuorejuusto-rahka-mehu-seokseen. Nostele joukkoon lopuksi kermavaahto ja jaa täyte kakun väleihin. Anna hyytyä vähintään neljä tuntia.



Perhoset on suklaasta tehty. Tässä kuvassa näkyy hyvin tyrnihyytelön oranssisuus.

Leikkauskuva.

Tyrnitäytettä ja kermaa jäi juuri sen verran että sain meille kivat jälkkäritkin :) Välissä mandariineja ja pinnalla granaattiomenan siemeniä.

Hyvää pääsiäistä kaikille! :)

Terveisin Taru

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hedelmä-Täytekakku

Moi!
Pääsiäiseksi täytekakku. Kakussa on 3 munan vaalea sokerikakkupohja, vadelmahillo ja diplomaattikreemi. Ihana yhdistelmä! :) Suklaasta tein perhosen. Pursotukset ovat vispikermaa. Katso myös Passion-Hedelmätorttu täältä.




Terveisin Taru

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Sitruunamuffinssit ja Sitruunakerma

Moi!
Tein sitruunamuffinsseja joihin pursotin sitruunakermaa. Molemmat ohjeet on Kinuskikissalta, muffinssien ohje löytyy täältä (itse jätin ohjeesta inkiväärin pois). Sitruunakerman ohje löytyy täältä. Muffinssit ovat todella helppoja ja ihanan pehmeitä, voin suositella niitä lämpimästi! Samoin sitruunakerma on ihanaa :)
Molemmat ovat vahvasti sitruunan makuisia.




Ohje lisätty 28.10.2013

Sitruunamuffinssit:
2 sitruunan kuoriraaste
½ dl sitruunamehua
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ dl sokeria
2 dl appelsiinijugurttia
2 munaa
½ dl rypsiöljyä

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta sitruunan kuori. Purista mehu. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita vatkaimella tasaiseksi.
Laita muffinssipellin koloihin paperiset vuoat ja täytä ne taikinalla.
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sitruunakerma:
2- 2 ½ dl  vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
1-2 dl lemon curd -tahnaa
(keltaista elintarvikeväriä)

Vatkaa vispikerma kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljasokeri ja lemon curd.


Taikina oli mitoitettu niin, että siitä saa 15 muffinssia, minä sain siitä 12 normaalia ja 7 miniä. Minit on kivoja pienille lapsille, kun he eivät niin isoja jaksa syödä.

Terveisin Taru

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Mansikkamarenki

 Heippa!
Tein kokeilumielessä marenkia, testailin pursotuksia ja nonparellien paistonkestävyyttä. Nonparellit ei mene uunissa miksikään niinkuin kuvasta näkyy :) Tein marenkimassan kokonaan mansikkatomusokerista ja näin jälkiviisaana laittaisin ehkä puolet tavallista ja puolet mansikanmakuista. Nyt kun mansikkatomusokeria on noin paljon maku on hieman teennäinen ja esanssimainen. Makuasioitahan tämä on, mutta hyviä ovat näinkin!



Tässä ruusupursotustekniikalla tehtyjä marenkeja. Tosi kauniita nämäkin :)

Terveisin Taru

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa-Limejuustokakku (26cm)

Morjens!
Tein itselle ja perheelle viikonloppu herkutteluun valkosuklaa-lime-juustokakun. Ohjeen vedin ihan hatusta yhdistellen useita ohjeita. Pohja on kaurakekseistä. Täytteessä on valion lime-valkosuklaarahkaa, kermaa, tuorejuustoa, levy valkosuklaata sulatettuna, limen mehua ja kuorta raastettuna. Kiille on limenmehua jossa on vihreää elintarvikeväriä. Päällä valkosuklaa spritsaukset ja viinirypäleitä.
Juustokakkujen tekovinkkejä täältä.


(Ohjeen lisäys 16.5.2013)

Pohja: (26cm irtopohjavuoka)
250-300 g kaurakeksejä murskattuna 
75 g voisulaa 

Täyte: 
200g tuorejuustoa 
Valion valkosuklaa-lime-rahkapurkki 
4 dl kermaa 
1 levy valkosuklaata (130g) 
5 liivatelehteä 
yhden limen kuoriraaste ja mehu 
1 tl vaniljasokeria 

Kiille: 
3-4 dl vettä 
noin 0,5 dl limettimehua (yhden limen mehu) MAISTELE!!!!! 
vihreää elintarvikeväriä 
5 liivatelehteä 
sokeria maun mukaan (mehu kannattaa jättää aika kirpeäksi) 


Sekoita murennettujen keksien sekaan voisula. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle. Ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista. 

Laita täytettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää siihen rahka. Notkista tuorejuusto. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. (valkosuklaa palaa todella helposti joten sekoita sitä sulatuksen aikana 20 sekunnin välein! Valkosuklaa sulaa myös todella nopeasti) Lisää varoen tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon sekaan. Lämmitä limenmehu kattilassa kiehuvaksi ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen ja lisää ohuena nauhana täytevaahtoon. Laita täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä. 

Laita hyytelöä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita mehu ja vesi sekä mausta sokerilla. Jätä kuitenkin mehu aika kirpeäksi. Lisää väriä tikulla ihan vähän kerrallaan. VINKKI: Tee mehu valkoiseen purkkiin/astiaan jotta sinun on helppo katsoa värjätessä että miltä väri näyttää kakun päällä. Ota mehusta 0,5dl erikseen kattilaan ja lämmitä se kiehuvaksi, lisää mehuun liotetut liivatelehdet ja kaada tämä kuuma mehu kylmän loppumehun joukkoon. Pidä ruokalusikkaa täytteen päällä ja kaada mehu lusikan kautta täytteen päälle ohuena nauhana. Näin estät täytteen ja kiilteen sekoittumisen. 

Laita taas jääkaappiin hyytymään mieluummin 3 tunniksi. Koristele haluamallasi tavalla. Käy veitsellä kakun reuna läpi ennen irrottamista. Tai käytä reunakalvoja.


Terveisin Taru

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Suklaamuffinssit Piparminttukreemillä

Hei!
Minua pyydettiin  tekemään 24 muffinssia ja sain vapaat kädet päättää mitä teen. Päätin tehdä tälläisiä suklaamuffinsseja joihin tuli piparminttukreemi. Muffinssiohje on Pullahiiren, tykkään tästä ohjeesta kun siitä tulee meheviä ja kosteita muffinsseja, ohje löytyy tämän linkin takaa. Kreemi on voista ja tomusokerista tehty ja maustoin sen piparminttuesanssilla. Koristeeksi tein marsipaanilehtiä. Nämä ovat tosi hyviä! ;)



Pakko oli vielä kuvausten lopuksi asetella muutama muffinssi tähän vihreälle lautaselle kun ne niin sopivat siihen :)

Terveisin Taru

Pullapäivä

Moi!
Meillä oli lauantaina vähän tylsä päivä niin pyöräytettiin poikapuolen kanssa pullat perheelle. Itse tein voisilmäpullia puolen litran taikinasta. Poika teki yllätyspullia joiden sisään tuli nonparelleja ja rusinoita. Hyviä tuli kaikista! :)


Samalla tuli testattua noiden nonparellien paistokestävyys ja hyvin kestivät!

Terveisin Taru

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Passion-hedelmätorttu

Heippa!
Tälle viikonlopulle ei ollut yhtään täytekakkuhommia ja mieli teki kuitenkin tehdä jotain erityistä. Ihan täytekakkua en sitten ruvennut tekemään, mutta jotain sen tapaista kuitenkin. Tein 3 munan sokerikakkupohjan torttuvuokaan. Pohjan kostutin sokeroidulla sitruunamehulla ja pinnalle sipaisin lemoncurdia. 
Päälle tein passionmoussen, johon tuli Blå Bandin mango-passionmoussepussin ainekset vatkattuna, puoli purkkia mascarponea, 2dl kermaa, 3 liivatelehteä ja vaniljasokeria. Täytteen pursottelin heti tortun päälle. Päälle hedelmiä, kiille ja keväinen perhonen :) 




Terveisin Taru

torstai 14. maaliskuuta 2013

Omenaherkut

Moikka!
Tein tälläisiä omenaherkkuja. Todella hyviä varsinkin tuoreena kun reunat ovat rapeat. Eihän näihin mitään ihmeellistä tule kun kaupan taikinalevyjäkin käyttää, mutta ovat tosi kivoja ja nopeita tehdä. Idean tehdä näitä nappasin Lempikakun Maaritilta täältä. Maaritin blogissa ei paistoaikaa mainittu, itsellä nämä olivat 200 asteessa noin puoli tuntia. 



Terveisin Taru

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tonnikalapiirakat

Hei!
Minua pyydettiin tekemään pieniä tonnikalapiirakoita. Täytteeksi laitoin tonnikalaa, paprikaa, sipulia, suolakurkkua, kermaa, munan, juustoa, suolaa, pippuria ja persiljaa.



Terveisin Taru

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vauvakoristeita

Moi!
Tässä muutama vauvakoriste sokerimassasta. Piti ensin tehdä tämä kaksosten koriste, mutta samalla kun tarvikkeet oli kerran esillä niin tuli taas tehtyä muutama ylimääräinen :)





Pieni kevätvauva lehtipedin päällä perhonen selässään <3

Terveisin Taru

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mansikka-Whoopies-Leivokset

Moikka!
Samalla kun tein Bouche-Whoopieseja, tein myös Mansikka-Whoopieseja. Tein yhden taikinan, mutta täytin puolet mansikkaisiksi ja puolet "Boucheiksi" :) Näissä on sisällä kermaa, mascarponea, mansikkaa, valkosuklaata rouhittuna, mansikkahilloa ja mansikan palasia. Päälle laitoin maitosuklaaganachesta tartuntapinnan mansikalle. Nämä ovat noita Espanjan mansikoita. Ei voi kyllä verrata suomalaiseen, mutta ovat kauniita.
Pohjan ohje löytyy täältä.



Mansikka-Whoopies sisältä.

Terveisin Taru

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Bouche-Whoopies-Leivokset

Hei!
Äitini rakastaa Bouche-leivoksia ja kehittelimme yhdessä Bouche-Whoopiesin :) Tein vaalean whoopies-taikinan, väliin vahva kerros kreemiä ja kanteen sivelin maitosuklaaganachen. Pohjan ohje löytyy täältä. Suloisia! :D
Ps.Näitä on netistä hirveän vaikea löytää, mutta Porissa näitä Bouche-leivoksia valmistaa ainakin Sarpi/Porin leipä, täältä voit kurkata miltä heidän Bouche näyttää.




Terveisin Taru

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Suppilovahveropiirakat

 Hei!
Tein pieniä juustoisia suppilovahveropiirakoita. Tykkään itse kovasti tälläisistä pienistä annoskokoisista piiraista. Piirakat on tehty voideltuun muffinssipeltiin. Taikina painellaan kolojen pohjille. Täytteeksi ensin laitoin koskenlaskijaa palan, päälle paistoin sipulit ja sienet. Koko komeuden päälle kolmenjuustonkermaa jossa muna, pippuria, suolaa ja persiljaa. Päälle juustoraastetta. Omassa yksinkertaisuudessaan ihanaa, nam! ;D



Hyvää naistenpäivää kaikille! :)

Terveisin Taru

torstai 7. maaliskuuta 2013

Rotinat

Heippa!
Erääseen perheeseen syntyi kaksospojat ja sinne pyydettiin rotinoiksi kahvikastamista. Tein 2 kuivakakkua, paholaisenkakun ja omena-kanelikakun ja 20 persikkamuffinssia. Molemmat kuivakakut ovat tosi isoja! Paholaisenkakun ohje oli siis täällä, omena-kanelikakkuun ohje löytyy täältä
Kaikille niille jotka eivät rotinoita tiedä tai haluavat nippelitietoa aiheesta niin sitä saa täältä :)


Kovin on tylsän näköisiä muffinssit, kun on tottunut koristelemaan aina kaikki. Laitoin aiheeseen sopivat vuoat kuitenkin väriä tuomaan :) Nämä ovat tosi pehmoisia muffinsseja. Ohje kirjasta Maistuvat muffinssit (Susanna Lee).

Paljon onnea pienten prinssien johdosta koko perheelle! :)

Terveisin Taru

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Fazerina-juustokakku (24cm)

Moi!
Tein kahvipöytään tälläisen fazerina-juustokakun. Pursotukset on vispikermaa jonka joukkoon laitoin pari ruokalusikallista appelsiinimarmeladia, koristeena raastettua appelsiinin kuorta. Perhoset tein sokerimassasta.
Ohje alempana. Alkuperäinen ohje kakkuun löytyy täältä.


Fazerinajuustokakku:

Pohja:
200 g suklaisia keksejä 
75-100 g voisulaa

Täyte:
5 kpl liivatelehtiä 
2 rkl sitruunamehua 
200 g Viola appelsiinituorejuustoa 
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kpl Fazerina-suklaalevyjä
5 dl vispikermaa
(sokeria)

Murskaa keksit astiassa, sulata voi ja sekoita nämä keskenään. Taputtele keskimuruseos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan täytettä.

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 10 minuutiksi. Sulata fazerina-suklaalevyt vesihauteessa tai mikrossa sulaksi. Sekoita tuorejuustot sekaisin. Lisää sinne sitten sulanut suklaamassa. Kuumenna sitruunan mehu mikrossa kiehuvaksi ja lisää puristetut liivatelehdet mehun joukkoon. Lisää liivateneste sitten ohuena nauhana suklaa-juustoseokseen kokoajan sekoittaen. Vispaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto suklaaseokseen.

Levitä täyte keskimuruseoksen päälle tasaisesti. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia mielellään kuitenkin yön yli.


Terveisin Taru

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Paholaisenkakku ja kinuskikeksit

Moi!
Tänään sain pyynnön tehdä suklaakuivakakkuja ja teinkin sitten 3 paholaisenkakkua. Teen paholaisenkakun aina Belle Baien ohjeella joka löytyy täältä. Tykkään ohjeesta sen helppouden takia ja kardemumma sopii suklaan kanssa mainiosti :) (Tässä kakussa käytän aina jauhettua kardemummaa) Tein taikinan tuplana ja sain siitä yhden 2 litraisen kakun ja kaksi 1 litraista kakkua. Yksi yhden litran kakku jäi itselle. Kakun päälle laitoin kahvista ja suklaatomusokerista tehdyn seoksen ja nonparelleja. Ja samalla kun uuni oli kerran lämmin niin pyöräytin vielä Leilan kinuskikeksejä, koska vieraita on luvassa tällä viikolla mukavasti :)



Terveisin Taru

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Kaakaomuffinssit

Moi!
Tein kahvipöytään kastamista. Tämä on tosi nopea ja simppeli ohje. Nämä ovat sellaisia kosteita ja sienimäisiä muffinsseja. Ohje on pullahiireltä täältä. Olen tehnyt aiemmin tuolla suklaakermalla, mutta nyt vatkasin nopsaan tavallisen kerman näihin päälle. Ohjeesta sai 12 normaalin kokoista ja 12 miniä. Hukkasin mineihin kaikennäköisiä ylijääneitä koristeita kun lapset niin tykkäävät niistä :)



Lasten värikkäät minimuffinssit :)

Terveisin Taru