Tarun Taikakakut

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Marjamaljat / Jogurttinen marjarahka

Hei!
Joulun jälkeen tuli oikea ähky kaikesta raskaasta jouluruoasta ja ollaankin sen jälkeen vastapainoksi herkuteltu joka päivä marjoilla. Minulla on aina todella paljon marjoja pakkasessa ja nyt niitä on sitten käytetty kunnolla! 😏 Yleensä teen smoothieita jotta saan marjat käyttöön mahdollisimman tuoreina ja kypsentämättöminä, mutta nyt tein tälläisen jogurttisen rahkan joka ajaa aikalailla saman asian. Vaniljasokeria tähän laitoin, mutta muuten makeutuksen hoidin hunajalla. Siitä saa paljon apua esimerkiksi flunssaan, puhumattakaan hunajan monista muista terveysvaikutuksista! Tämä oli oikein ihanaa ja raikasta! 😋 Koristelin annokset vielä pelargonian kukilla, kun muutama kukka sattui olemaan, niin sain siitäkin vielä iloa itselleni 😍


Marjamaljat / Jogurttinen marjarahka
2 dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
noin 6 rkl juoksevaa hunajaa
250 g mietoa maitorahkaa
200 g turkkilaista jogurttia (rasvaa 10%)
250 g mansikoita
250 g pensasmustikoita
2 dl puutarhavadelmaa
2 dl metsämustikkaa

Vatkaa kerma vaniljasokerin ja hunajan kanssa vaahdoksi. Lisää sitten rahka ja jogurtti. Laita sitten joukkoon kaikki marjat sulatettuna ja sekoita varovasti sekaisin. 
Tästä riittää noin 6-8 hengelle kivan kokoiset annokset.


Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Oi marjat on kyllä missä tahansa muodossa loistava herkku juuri näin joulun jälkeen! 😄 Ja tietty aina muulloinkin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoja pitäisi kyllä syödä paljon ja aina 😄 Ja hunajakin on mukava lisä pientä flunssaa potevalle 😉

      Poista
  2. Enpä ole tajunnutkaan koskaan makeuttaa rahkaa hunajalla. Seuraavalla kerralla pitää kokeilla. Mulla tulee aina tuossa helmi-maaliskuussa sellainen vaihe, että vedän appelsiini- ja kiiwirahkaa ihan hullun tavalla. Kroppa huutaa ilmeisesti aurinkoa sisäänsä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä laitan hunajaa smoothieihin usein varsinkin jos on hapan marja sillä hetkellä käytössä, esim vadelma tai puolukka. Ja aina laitan banaania kun sekin makeuttaa. Sama juttu rahkoissa. Kannattaa miettiä hunajaa muutenkin sokerin korvaajana! Vaikka hunajakin on sokeria niin on se terveellisempää kuin prosessoitu valkoinen sokeri. Ja hunaja sisältää kaikkea superia muutenkin 😄😍 Hei muistatko hunajalla mukautetun pullan!
      http://taikakakut.blogspot.fi/2017/01/hunajapullat.html?m=0

      Poista
  3. Nam, ihana kuohkea jälkkäri! Tulee ikävä kesää ja kaikkia ihania marjoja :p Hyvää Uutta Vuotta teidän koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura 😊 Mulla on iso arkkupakastin johon jemmaan paljon marjoja talveksi. En osaisi olla talvea ilman marjoja! Kesää on kyllä ikävä! 💕 Kiitos samoin! 😊

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊