Tarun Taikakakut

perjantai 28. lokakuuta 2016

Brownie-keksit nutella-täytteellä

Moi!
Olen jo pitkään halunnut kokeilla brownies-keksejä ja nyt osui kiva ohje kohdalle. Ohje löytyi Sannan Baking my dream cakes-blogista. Muokkailin ohjeen omanlaiseksi. Keksit ovat tuoreina hieman kovan oloisia, mutta säilytyksessä muuttuivat kosteammiksi ja pehmeämmiksi. Tekisin ehdottomasti nämä jo edellisenä päivänä esimerkiksi juhliin. Keksit olivat myös aika makeita, ensi kerralla en tekisi niistä (ahneuksissani) näin isoja, heh! ;D Mutta siis, keksit ovat todella suklaisia, koostumukseltaan sitkeän rapeita ja suklaahiput tuovat purutuntumaa mukaan. Täyte on aivan ihanan makuista ja sopii keksiin todella hyvin! Keksit olivat todella hyviä ja tykättiin näistä tosi paljon!



Brownie keksit (30 kpl)
200 g tummaa suklaata
150 g tummia suklaahippuja (esim. Pirkka)
40 g voita
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
150 g sokeria 
50 g vehnäjauhoja 
½ tl leivinjauhetta 
(1 tl vahvaa kahvia (½ tl pikakahvijauhetta)) 

Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Sulata voi ja sulata 200g suklaata sulan voin joukkoon, lisää tähän pikakahvijauhe. Vatkaa sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon. Lisää suklaavoi ja 150 g suklaahippuja taikinan joukkoon. Anna taikinan jähmettyä pöydällä noin 10 minuuttia. 

Annostele noin 1 rkl taikinaa leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Noin 15 annosta taikinaa per pelti. Paista keksejä noin 9-10 minuuttia. Anna keksien jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.

Minä tein kekseistä isompia. Sain taikinasta 31 puolikasta. 
Uunipellille mahtui 12 keksiä, mutta ensi kerralla tekisin näistä pienempiä.


Nutella-tuorejuustotäyte:
100 g voita 
2 dl tomusokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa 
50 g nutella-levitettä 

Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tomusokeri, tuorejuusto ja nutella. Vatkaa täyte kuohkeaksi. Laita noin 1 rkl täytettä jokaisen keksiparin väliin ja anna keksien jähmettyä jääkaapissa. 

Näiden pakastaminen onnistuu hienosti!


Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen kuuloinen ohje! Täyte erityisesti vaikuttaa hyvältä, Nutellan suuri ystävä kun olen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyviä keksejä olivat tai paremminkin oikein leivoksilta tuntuivat :) Vaikka täyte oli todella hyvää, voisi sitä vähän muokatakin siihen suuntaan, että nutellaa olisi enemmänkin! ;)

      Poista
  2. Oih minkä näköisiä! Ja kuulloisia, ihana tuo täyte taatusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Täyte sopi keksien väliin mainiosti! Aikas makeaa se oli, mutta kekseissä oleva tumma suklaa tasapainoitti sitä mukavasti :)

      Poista
  3. Vitsi, kun on hyvän näköisiä. Mutta meillä ei voida syödä Nutellaa, joten kokeilematta jää. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi! Nutellan voi aivan mainiosti jättää pois tai vaihtaa sen vaikka sulatettuun suklaaseen! :)

      Poista
  4. Browniekeksit ovat NIIIN hyviä! Itse tykkään laittaa sormisuolaa päälle, taittaa mukavasti makeutta ja tuo jännää makua keksiin. Pitääkin kokeilla myös täytettyinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja täyte sopi näihin tosi hyvin! ;D Sormisuola kuulostaakin kivalta lisältä!

      Poista
  5. Ihanan meheviltä näyttävät. Johonkin pitää tuota täytettä tehdä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo täyte sopisikin vaikka mihin! Mullakin alkoi heti pyörimään päässä eri vaihtoehtoja :)

      Poista
  6. Nämä oli tosi hyviä! Kiitti ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtava kuulla, että olet tykännyt! Ole hyvä ja kiitos kommentistasi! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊