Tarun Taikakakut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Heppa-täytekakku vadelmatäytteellä

Hei!
Pääsin taas viikonloppuna kakkuhommiin :) Veljeni tyttärelle tein heppa-kakun. Hän sai itse valita kuvan ja värimaailman. Kakkukuva on sokeripaperia ja se muuttuu kerman päällä kuin aidoksi kuvaksi, kun pinta saa kosteutta se muuttuu kiiltäväksi. Tämä toimii loistavasti kakuissa joihin tulee esim henkilöstä kuva. Tässäkin se toimi hyvin kun oli aidon hevosen kuva. Kakussa on 7 munan sokerikakkupohja 22 x 32cm jonka kostutin maidolla. Täytteenä on Kinuskikissan raikas marjatäyte vadelmista. Pursotukset ovat laktoositonta vispikermaa. Koristeet on sokerimassaa.
Onnea Aino! <3


Raikas vadelmatäyte: 22 x 32cm kakuun
6 dl kermaa
2 prk valion vaniljarahkaa
6 rkl sokeria
600 g vadelmaa
1,5 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokeri. Lisää vaahtoon soseutettu vadelma ja rahkat. Lopuksi vaniljakreemijauhe pienissä erissä. Tästä määrästä tulee vahvat välit. 




Terveisin Taru

perjantai 27. syyskuuta 2013

Karhunvadelma-suklaatorttu

Hei!
Olen saanut joskus siskoltani lahjaksi kirjan Suklaaunelmat ja siellä on ihana suklaatorttu-ohje. Pohja on kuin iso rapea keksi ja päälle tulee vanukasmainen karhunvadelma-suklaatäyte. Tämä ei ollut mitenkään tajunnanräjäyttävän hyvää, mutta joku tässä kiehtoi. Täytteessä ei maistunut vatukka kovinkaan, mutta tummasuklaa sitten senkin edestä. Itse en jotenkin tähän niin kovin lämmennyt ja siksi olinkin vallan ihmeissäni, kun siskoni tytöt 4v ja 3v söivät suurella halulla ja toinen otti lisääkin! ;D Jos tykkäät tummasta suklaasta ja karhunvadelmista, tämä saattaa olla juuri sinun torttusi ;D

Jauhotus näkyy rumasti tuossa reunassa, eikä sitä olisi lainkaan tarvittu mielestäni.


Karhunvadelma-suklaatorttu: 24cm (tai 10x30cm)

Pohja:
175 g vehnäjauhoja
30 g kaakaojauhetta
55 g tomusokeria
hyppysellinen suolaa
85 g voita
1 munan keltuainen

Laita kulhoon kuivat aineet sihdaten, tee keskelle kolo johon laitetaan keltuainen ja pehmeä paloiteltu voi. Nypi taikina ja vaivaa siitä pallo. Laita pallo tuorekelmun sisään ja laita se jääkaappiin tunniksi. Taikina on aivan hirveän kuivaa (keksitaikinamaista) ja sitä on vaikea saada pysymään pallona, halutessasi voit lorauttaa taikinaan vettä. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele ja (jauhota) vuoka. Minä painelin murun vuoan pohjalle sormin, ohjeessa neuvotaan kaulitsemaan, mutta siitä ei tullut mitään... Laita painellut taikinan päälle leivinpaperia ja kuivia herneitä painoksi. Paista uunissa 180 asteessa noin 20 minuuttia. Poista herneet ja leivinpaperi ja anna pohjan jäähtyä sen aikaa kun teet täytteen.

Täyte:
3 dl kermaa
175 g karhunvadelmahilloa
225 g tummaa suklaata
2 rkl voita

Laita kerma ja hillo kattilaan ja kiehauta miedolla lämmöllä. Ota liedeltä ja lisää suklaa ja voi, sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Kaada taikinapohjalle ja anna jäähtyä.

Minulla ei ollut karhunvadelmahilloa joten keitin sitä: Loraus vettä, 140 g karhunvadelmaa ja 50 g hillo-marmeladisokeria, keitetään muutama minuutti, lisätään kerma ja lopuksi suklaa.
Koristele torttu karhunvadelmilla.

Päivien aikana täyte ei hyytynyt tuon enempää. Pohjan koostumus näkyy myös hyvin tässä kuvassa. Täyte oli aika makea joten karhunvadelmat tulivat kyllä tarpeeseen ja mukavasti raikastivat torttua.

Terveisin taru

torstai 26. syyskuuta 2013

Marianne-marenki

Moi!
Tein suklaapiirakkaa johon tarvittiin keltuainen ja tietysti jäi siis yksi valkuainen ylimääräiseksi. Mitään ei haaskata ja valkuainen päätyi marengiksi. Pääsääntö perusmarengissa on yhtä valkuaista kohden 50g sokeria. Kahden valkuaisen kokoisella ohjeella marenkeja tulee pellillinen. Tästä tuli ihanan rapsakkaa ja minttuista marenkia! :)


Marianne-marengit:
2 valkuaista
100 g hienoa sokeria
1/2 dl marianne crushia
1 tl kaakaojauhetta

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sen jälkeen lisäile sokeri pienissä erissä vaahdon joukkoon. Lisää kaakaojauhe kun vielä vatkaat. Lisää lopuksi vaahtoon marianne crush varovasti nostellen. Paista 130 asteessa 40 minuuttia ja lopuksi avaa uunin luukku vähän raolleen ja anna marenkien jäähtyä uunissa.

Terveisin Taru

tiistai 24. syyskuuta 2013

Niiskuneiti-täytekakku mansikka-täytteellä

Hei!
Neljä vuotta täyttävälle Iidalle tein viikonloppuna toiveiden mukaisesti Niiskuneiti-kakun :) Kakussa on 7 munan sokerikakkupohja kokoa 22 x 32cm, kostutus maidolla. Täytteenä on Kinuskikissan raikas marjatäyte mansikoista. Kuva on maalattu marsipaanille ja perhoset on tehty sokerimassasta. Kirjaimet tein marsipaanista, marsipaani irtoaa muotista paremmin kuin sokerimassa. Tykkään itse kovasti tästä Niiskuneidin kuvasta, kun hänellä on ripset, koruja ja kukkakin korvan takana (vaikka onkin piikikäs ruusu...) Tämä Niiskuneiti on hieman fiinimpi neiti :) 
Onnittelut vielä Iidalle! :)


Raikas mansikkatäyte: 
(isoon 22 x 32cm kakkuun)
4 dl kermaa
2 prk valion vaniljarahkaa
6 rkl sokeria
600 g mansikkaa 
n.1,5 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokeri. Lisää rahka ja soseutetut mansikat. Lopuksi lisää vaniljakreemijauhe pienissä erissä nostellen täytteeseen. 

Kuvan maalaan mielelläni marsipaanille, se kestää niin paljon paremmin siirtelyä. Kun taas sokerimassa kuivuu niin nopeasti ja siitä tulee todella herkkä hajoamaan... Yhden sokerimassalaatan olen joskus hajottanut, kun nostin kakun päälle ja silloin kyllä oli vitsit vähissä eikä itkukaan ollut kaukana... Laatta katkesi keskeltä halki, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä uusi. Onneksi oli massaa varastoissa ja aikaa tunti... huh. Vahingoista viisastuu :D


Muutama uusi lukijakin on toivottamatta tervetulleeksi, joten 
Tervetuloa kaikille! :D

Terveisin Taru

maanantai 23. syyskuuta 2013

Puolukkajuustokakku Brownies-pohjalla (24cm)

Moiks!
Olen aikaisemmin mietiskellyt puolukasta leivonnaista ja suunnittelin jo pari viikkoa sitten, että teen siitä juustokakun juuri tuolla brownies-pohjalla. Nyt vihdoin pääsin tämän kakun toteuttamaan! :) Kakun täyte syntyi siitä mitä jääkaapissa oli ja täyte onnistuikin todella hyvin. Puolukka jäi ehkä hieman brownies-pohjan jalkoihin, pohja oli niin voimakkaasti suklaan makuinen, mutta tämä kakku oli kaikkien mielestä todella hyvää ja suosittelen sitä kyllä lämpimästi! :)

Osallistuin tällä kakulla Nami-hiiren kakkukisaan :)




Brownies-pohja:
125 g voita
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria 
hyppysellinen suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
2 dl vehnäjauhoja 

Pingota irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reuna. Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 24cm vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 15 minuuttia (minulla kypsyminen kestää 20 minuuttia). 

Anna pohjan jäähtyä vuoassaan ja lisää reunakalvot vuokaan. Jos sinulla ei ole reunakalvoja, irrota vuoan reunarengas ja pese se ennen täytteen laittoa. Voit myös nostaa (tosi varovasti!!) kylmän pohjan suoraan tarjoilulautaselle ja käyttää irtopohjavuoan reunaa ja kalvoja kakun kasaamiseen. Kostuttele pohjaa pienellä määrällä maitoa halutessasi.

Voit tehdä vaihtoehtoisesti myös
Kaurakeksipohjan:
200 g kaurakeksejä
80 g voita sulatettuna

Murskaa keksit monitoimilaitteella ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan (24cm) pohjalle tasaisesti.

Puolukkatäyte:
2 dl kermaa 
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
1 prk valion vaniljarahkaa 
3 dl puolukkaa 
2 dl sokeria 
6 liivatelehteä 
4 rkl vettä 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokeri. Soseuta puolukka sauvasekoittimella. Lisää kermavaahtoon tuorejuusto, vaniljarahka ja puolukkasose. Kiehauta pari ruokalusikallista vettä ja liota liivatelehdet siihen, lisää ohuena nauhana täytteeseen. Kaada brownies-pohjan päälle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielummin yön yli. 


Terveisin Taru

lauantai 21. syyskuuta 2013

Kinkku- ja kalavoileipäkakut

Heips!
Tein kastajaisiin kaksi voileipäkakkua, kakut ovat 20-25 hengelle ja laktoosittomia. Kinkkukakku ja kalakakku ovat molemmat Pullahiiren hyväksi havaituilla ohjeilla tehtyjä. Kalakakun ohje menee yksinkertaisena tuohon pyöreään 26cm vuokaan.  Kinkkukakussa joutuu suurentamaan kinkkutäytteen määrää, olen lisännyt yhden tuorejuuston ja kinkkua 50g ja leipää menee kaksi pakettia.  Koristelussa runsautta saa salaatilla, tässä käytin jääsalaattia joka pysyy kauan hyvänä. Leikattavuuden takia laitan salaatin pieninä suikaleina/paloina.  Toiset samoilla ohjeilla tehdyt kakut löytyy tästä linkistä.






Terveisin Taru

torstai 19. syyskuuta 2013

Brownies-leivokset

Moi!

Viikonlopun kakkuhommista jäi pursotinpussiin kermaa ja pähkäilin, että paistaisinko vaikka pannarin... Kun anoppi poikkesi ja toi rasian kauniita karhunvadelmia ei ollut enää epäselvyyttä siitä mitä teen! ;D Karhunvadelmat ihan huusivat kaverikseen suklaata! Halusin päästä kaikkein helpoimmalla ja muistin tämän Kinuskikissan brownies-pohjan. Paistoin pohjan neliskanttiseen 22cm x 22cm reunavuokaan. Jaoin pohjan kahtia ja kostutin toisen maidolla, sitten sivelin kostutetulle pohjalle trooppista hilloa, nostin toisen pohjan päälle, kostutin senkin maidolla ja leikkasin annospaloihin ja pursottelin kermat päälle. Koristeeksi laitoin karhunvadelmat. Kostutuksesta tykkään, näistä saa sillä tavalla vieläkin mehevämpiä. Nämä ovat kyllä aivan ihania pieniä herkkuja! Tykättiin tosi paljon :D



Brownies-pohja: 
125 g voita (tai margariinia) 
75 g tummaa suklaata
2 dl sokeria 
hyppysellinen suolaa 
1 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa 
2 dl vehnäjauhoja 

Sulata voi mikrossa kulhossa ja lisää kuumaan voihin tummasuklaa paloiteltuna ja sekoittele hiljalleen kunnes suklaa on sulanut. Jos haluat nopeuttaa sulamista voit varovasti käyttää seosta mikrossa pienia aikoja kerrallaan. Lisää seuraavaksi joukkoon sokerit ja suola. Sen jälkeen munat yksitellen. Lopuksi sekoita joukkoon jauhot. Kaada taikina 22cm x 22cm (tai pyöreään 24cm) vuokaan ja paista uunissa 175 asteessa 15 minuuttia. Kun pohja on jäähtynyt leikkaa se kahtia ja sivele toisen puolen päälle hilloa ja nosta toinen levy päälle, leikkaa sopiviin leivospaloihin ja koristele. 
Jos kostutat pohjan, pistele ensin haarukalla pohjaan reikiä. Neste imeytyy paremmin.




Terveisin Taru

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Mutakakku Dajmkermalla

Moi!
Tämä mutakakku meni viikonloppuna syntymäpäiväjuhliin. Tämä kakku kuuluu itsellä suklaakakkujen Top3:seen, on nimittäin aivan mahtavaa kakkua! ;D Ohje on Leivotaan-lehdestä napattu ja löydät sen minulta täältä
Onnea vielä Miika! :)

Reunalla on rouhittua Dajm-patukkaa :)


Mukaan lähti myös pellillinen sankarin lempparia, eli masaliisaa :D

Terveisin Taru

maanantai 16. syyskuuta 2013

Dodge-täytekakku Valkosuklaa-mustikka-täytteellä

Hei!
Isän syntymäpäivänä leivon aina hänelle lahjaksi kakun ja tällä kertaa maalasin kakkuun Dodge-logon :D Kakussa on 6 munan sokerikakkupohja joka on kostutettu vaniljamaidolla. Täytteenä valkosuklaa-mustikkatäyte. Täyte toimi mielestäni paremmin juustokakkuna kuin täytekakussa täytteenä. Ja jos joku tykkää tätä kokeilla niin neuvoksi annan, että mustikkaa saa olla paljon! Marjat raikastavat kivasti täytettä. Pursotuksiin meni 6 dl laktoositonta vispikermaa. Koristeeksi tein sokerimassakukkasia ja -lehtiä ja amppeleista ja kuukausimansikasta löytyi vielä mansikoita koristeeksi :)


Valkosuklaa-Mustikkatäyte: 26cm täytekakkuun
4 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
160 g valkosuklaata
0,5 litraa mustikoita

Sulata suklaa mikrossa ja jätä se pöydälle jäähtymään. Vatkaa kerma. Yhditä keskenään tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Yhdistä tähän lopuksi kermavaahto. Painele/ripottele täytteeseen mielesi mukaisia marjoja kun kokoat kakkua. Jos käytät pakastemarjoja laita ne täytteeseen jäisinä etteivät ne värjää täytettä.



Terveisin Taru

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Rukiinen Suppilovahveropiirakka (pellillinen)

Moi!
Rakastan ruisjauhoja piirakka- ja pizzataikinoissa, mutta ikinä en ole hoksannut laittaa niitä rahkavoitaikinaan. Suklaapossu hoksasi, minä siis kokeilin heti perässä :D Laitoin nyt aluksi vain yhden desin, ensi kerralla kokeilen kahta. Tämä oli tosi hyvää ja toivottavasti myös pikkasen terveellisempää ;)


Rukiinen rahkavoitaikina: 
(Pellillinen tai 2 x 26cm irtopohjavuoka)

250 g maitorahkaa
250 g voita
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Sekoita/nypi keskenään pehmeä voi ja jauhot. Lisää lopuksi rahka. Käytä käsittelyssä jauhoja. Kaulitse pellille tai jaa taikina kahtia ja tee kaksi pienempää piirakkaa. 

Pohjan voi tehdä gluteenittomana 
vaihtamalla jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen!

Täyte:
2 pkt pekonia
3-4 dl esipaistettuja suppilovahveroita
2 sipulia
prk ranskankermaa
2 dl kermaa
3-4 kananmunaa
4 dl juustoraastetta
suolaa ja pippuria

Paista pekoni, sipuli ja sienet. Sekoita kulhossa ranskankerma, kerma, munat ja mausteet. Laita pohjan päälle juustoraastetta ja täyte, kaada kerma-munaseos täytteen päälle  ja lopuksi ripottele juustoraaste pinnalle.
Paista 200 asteessa 30 minuuttia.

Terveisin Taru

lauantai 14. syyskuuta 2013

Myy-täytekakku Valkosuklaa-mustikka-täytteellä

Heips!
Tänään juhlitaan pienen Sofian 2-vuotissyntymäpäivää ja toiveena oli saada Pikku Myyn kuva kakkuun :) Kuva on maalattu marsipaanille. Täytteeksi tuli valkosuklaatäyte mustikoilla, pienen neidin lempimarjoilla :) Pohjaksi paistoin 8 munan sokerikakkupohjan jonka kostutin vaniljamaidolla. Kakku on kooltaan 22 x 32 cm ja riittää 35-40 hengelle. Täytteen otin suoraan paljon tykätystä valkosuklaa-mustikkajuustokakusta. Pursotukset ovat laktoositonta vispikermaa ja sitä meni pursotuksiin tasan 8 dl. Kukat ja lehdet ovat sokerimassaa. 
Hyvää syntymäpäivää Sofia! :D


Kakkukuvan maalauksesta lisää täältä.


Valkosuklaatäyte: 22 x 32 cm täytekakkuun 
600 g maustamatonta tuorejuustoa
6 dl vispikermaa
1½ dl sokeria
240 g valkosuklaata

1 litra mustikoita

Sulata suklaa mikrossa ja jätä se pöydälle jäähtymään. Vatkaa kerma. Yhditä keskenään tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Yhdistä tähän lopuksi kermavaahto.
Painele/ripottele täytteeseen mielesi mukaisia marjoja kun kokoat kakkua. Jos käytät pakastemarjoja laita ne täytteeseen jäisinä etteivät ne värjää täytettä. 

 Mustikat ripoteltuna täytteen päälle.

Terveisin Taru

perjantai 13. syyskuuta 2013

Banaanikahvikakku

Hei!
Olen saanut joskus anopilta tälläisen ohjeen banaanikakkuun. Tämä on tosi kosteaa ja makeaa kahvikakkua. Meillä tämä kuuluu myös lasten lemppareihin :) Olen tuplannut ohjeen joten taikina menee 2 litran vuokaan. Kakkuun ei kannata laittaa kauhean isoja banaaneja, muuten taikinaa tulee liikaa. Itse laitoin tähän kakkuun vain 3 banaania, kun olivat niin isoja. Kerman voi vaihtaa maitoon tarvittaessa. Tämä kakku on oiva paikka hukata liian tummat banaanit!



Banaanikakku: 2 litran vuokaan
2 munaa
3 dl sokeria
8 rkl kermaa
100 g sulatettua voita
4 pienehköä banaania
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Voitele ja jauhota 2 litran vetoinen vuoka. Vatkaa munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet. Lisää vaahtoon vuorotellen sulatettu voi jossa on maito ja kuivia aineita. Muusaa banaanit ja sekoita lopuksi taikinaan. Paista 175 asteessa 45 minuuttia.

Kuivakakku vai kahvikakku, keskustelua aiheesta täällä ja linkistä saat myös ohjeen appelsiini-suklaakahvikakkuun :) 

Terveisin Taru

torstai 12. syyskuuta 2013

Rukiinen Tonnikalapiirakka (26cm vuokaan)

Hei!
Tonnikalapiirakkaa tein viime viikonloppuna ruisjauhoja sisältävällä pohjalla. Pohja on ihana! Pohjan ohje on kopioitu Kinuskikissalta. Tein piirakan irtopohjavuokaan, että sain sen siirrettyä tarjoilulautaselle.


Pohja:
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
150 g margariinia
½ dl vettä 

Sekoita jauhot ja emmental-raaste keskenään. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
2 prk tonnikalaa
pieni paprika
pieni sipuli
2 pientä maustekurkkua
2 dl juustoraastetta
2,5 dl ruokakermaa tms
2 munaa
pippuria

Paloittele paprika, sipuli ja maustekurkku. Sekoita kaikki aineet yhteen ja kaada pohjan päälle. Paiste 200 asteessa 45 minuuttia.

Tomaattiruusun saat tehtyä niin, että kuorit tomaatista kuoren kuorimaveitsellä ja rullaat kuorinauhan löysästi rullalle. Ihana ja yksinkertainen koriste! :)

Terveisin Taru

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Valkosuklaa-Vadelmajuustokakku (18cm)

Moikka!
Viikonloppuna tein muualle pienen valkosuklaajuustokakun, tällä kertaa päälle pääsivät vadelmat. Ohje on lähes identtinen aiempaan valkosuklaa-mustikkajuustokakkuun, vain mustikat vaihtuivat vadelmiin. Koristeeksi jemmasta löytyi suklaasydämiä :) Tämä valkosuklaatäyte on saanut kyllä aivan hirveästi kehuja! Ajattelin laittaa sitä täytekakun väliin viikonloppuna :)




Terveisin Taru

maanantai 9. syyskuuta 2013

Mansikka-valkosuklaa-cookie pops

Moi!
Testasin uutta makua cookie popseihin. Käytin Dops-keksejä, makuna luki olevan Strawberry cheesecake. Halusin testata maun lisäksi myös popsien laittoa muffinssipaperiin. Maku oli todella hyvä! Olen positiivisesti yllättänyt, koska ennakkoluulot olivat suuret. En ole mikään popsien fani, mutta näitä teki mieli ottaa toinenkin ;D


Mansikka-Cookie pops: n.11 kpl
1 pötkö (14kpl) Dops Strawberry cheesecake-keksejä
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
nonparelleja koristeluun

Hyvät kuvalliset ohjeet löydät täältä.





Terveisin Taru

lauantai 7. syyskuuta 2013

Suklaamarenki

Heippa!
Siskon lastenvaatekutsuille tein pientä makeaa tarjottavaksi :) Rakastan näitä kutsuja, kun saa naisten kanssa olla ja shoppailla, oikein mukavaa ajanvietettä kotiäidille joka viettää suurimman osan ajastaan seurustellen 1,5 vuotiaan kanssa ;D 
Ohje on Pullahiiren ja alla oleva ohje on kopioitu suoraan häneltä. Viimeksi nostelin isoja kasoja pellille, kuten Pullahiirikin, mutta nyt haluttiin tarjottavan pienempiä makupaloja :) Ohjeella sain 50 pientä marenkia. Tästä linkistä löydät aiemmin tekemäni suklaamarengit. 

Pullahiiren Makeat Suklaamarengit:
3 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
70 g suklaata

Sulata suklaa. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vesihauteen pä
ällä vaahdoksi. Vatkaa niin kauan, että sormien välissä vaahtoa kokeillessa sokerin kiteet ovat sulaneet. Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on jäähtynyt (noin 10 minuuttia). Kun massa on paksua valkoista vaahtoa, kaada vaahdon päälle jäähtynyt sulatettu suklaa. Kääntele varovasti massaa lastalla, mutta älä liikaa, jotta suklaa ei sekoitu koko massaan ja tee siitä kokonaan vaaleanruskeaa. 

Nostele leivinpaperin päälle isolla kauhalla tai kahdella lusikalla kekoja. Nämä olivat sen kokoisia, että tällä reseptillä sain aikaiseksi 7 suurta suklaamarenkia. Paista 130 asteessa noin 50 minuuttia. 

Nämä marengit saavat jäädä sisältä tahmeiksi.
Tällä ohjeella saa pursotettuna 50 pientä marenkia.






Terveisin Taru

torstai 5. syyskuuta 2013

Vauvakoristeita

Moi!
Tein vauvakoristeita. Pojista on nyt ollut pulaa, siksi tein 5 poikaa ja vain 3 tyttöä. Tässä kuvia söpösistä kavereista <3

Kahdelle vauvalle tein vaipat ja pakko sanoa ettei tuo ihan pieni näpräily ole mun juttu. Siksi vaippoja ei ole muilla :D Vaikka ovat kyllä melko suloisia noissa vaipoissa <3





Poika lumipallojen keskellä :)

Tällä kertaa pakkasin vauvat pakasterasioihin, kun tahtovat kukat hajoilla ihmisten käsissä.  Nämä koristeet hajoavat todella helposti. Vauva on kuivuneena tosi kova, mutta kukka on niin ohut että hajoaa helposti. Rasiassa vauva varmasti pysyy paremmassa kunnossa. Pohjalla kiiltävää valkoista servettiä ja leivinpaperia ettei vauvan alusta tartu paperiin.

Terveisin Taru