Tarun Taikakakut

maanantai 13. helmikuuta 2017

Appelsiinirahkakakku (24-26cm)

Moikka!
Mulla alkoi yksi päivä tekemään hirveästi mieli raikasta appelsiinicharlottaa enkä saanut kiusausta mielestäni. Kun sitten ystäviäkin oli tulossa kylään niin päätin kehitellä siitä kakkuversion. Blogissa on jo ohje appelsiinicharlottaan jonka ohjetta käytin pohjana tälle kakulle. Nyt appelsiinit ovat ihanan makeita! Ja voi miten hyvä kakku tuli! Niin pehmoinen, mehukas ja raikas täyte! Kakku menikin sitten kaikki samana päivänä... sen verran ihanaa herkkua oli ja syöjiä tarpeeksi! 😋



Appelsiinirahkakakku tai appelsiinicharlottakakku

Ensiksi tarvitset 3 munan sokerikakkupohjan joka on leikattu kahteen osaan.

1 appelsiini vuoan reunoille (viipaloi ja kuori)

Täyte:
4 dl kermaa 
2 prk sitruunarahkaa
2-3 appelsiinia (säästä puolikas liivatteiden sulattamiseen) 
6 liivatelehteä 
n. ½ dl appelsiinimehua liivatteiden sulattamiseen 
2 rkl sokeria 
2 tl vaniljasokeria

Vuoraa kakkuvuoka kelmulla tai kasaa kakku suoraan tarjoilulautaselle käyttäen apuna irtopohjavuoan reunoja ja kalvoja.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuori appelsiinit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Laita vuoan pohjalle ensin toinen kakkupohja, levitä puolitetut viipaleet vuoan reunoille. Kostuta pohja. Vaahdota täytteen kerma ja sokerit. Lisää rahkat. Leikkaa appelsiinit pieniksi paloiksi (säästä puolikas appelsiini josta puristat mehut liivatteiden liottamiseen). Sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet kiehautettuun appelsiinimehuun (n.½ dl) ja lisää ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Lisää lopuksi appelsiinipalat. Kaada täyte kakkuvuokaan. Laita lopuksi toinen pohja täytteen päälle ja kostuta se. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia.

Huom. Sitruunarahka on valmiiksi makeutettua, siksi täytteessä on noin vähäinen sokerimäärä. Myös appelsiinit olivat todella makeita. Jos tykkäät oikein makeasta niin laita sokeria ½dl tai maistele täyte itsellesi sopivaksi.


Terveisin Taru

17 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa namilta! 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli tosi hyvää, niin raikasta herkkua, että syömistä olisi vaan voinut jatkaa ja jatkaa... ;D

      Poista
    2. Uskon! Täällä ei vaan myydä sitruunarahkaa.. :( voisko laittaa inan sitruunanmehua tai kuoriraastetta normi rahkan sekaan..?

      Poista
    3. Voit laittaa! Mutta siis tuo sitruunarahka on makeutettua eli jos laitat tavallisen rahkan niin sokeria pitäis sit laittaa kans. Luulen et sitruunasta käy ihan mehukin eli vaikka sitä leivontamehua laittais pari ruokalusikallista. Maistele täytettä että saat siitä itsellesi sopivan! :)

      Poista
  2. Ihanan raikkaan ja herkullisen näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack! Sitä tämä juuri oli! :)

      Poista
  3. Oi, Ihanan raikkaan oloinen kakku. Tulee kevät fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Sainkin inspiraation tähän oikeasta pääsiäisherkusta, appelsiinicharlotasta. Se on oikea kevätherkku! Tämä kakku on kuin pieni aurinko! :D

      Poista
  4. Herkullisen ja raikkaan näköinen kakku :P Kuten Kaurakin tuossa ylempänä sanoi, mulle tuli myös ihan keväinen olo :) Ihanaa ystävänpäivään Taru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on kyllä aurinkoinen kakku ja niin herkullista! :)
      Kiitos ja hyvää ystävänpäivää myös sinulle Suklaapossu! ♥

      Poista
  5. Eikä, tämä näyttää niin mehevältä. Tätä pitääkin kokeilla tehdä ♥
    Hyvää ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti! Kokeile ihmeessä! :) Hyvää ystävänpäivää myös sinulle ♥

      Poista
  6. Moikka!
    Olen jo pitkään seuraillut blogiasi ja testaillutkin reseptejäsi. :) Varsinkin kakkusi ovat super-ihania! <3 Ja ne pursotukset aivan omaa luokkaansa. Näinpä mietenkin että voisitko tehdä postauksen pursotuksista? Että millaista jälkeä milläkin tyllalla saa jne.
    -Jenna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jenna! Kiva kuulla, että olet tykännyt jutuistani ja kiitos kauniista sanoistasi ♥ Itse olen opetellut aikoinaan pursottamaan pääsääntöisesti Kinuskikissan ohjeilla ja youtuben videoiden avulla. Ja tietysti ihan kokeilemalla rohkeasti! Meillä on usein jääkaappiin jäänyt pursotinpussissa kermavaahtoa kakkuhommien jälkeen niin silloin meillä on yleensä pannaripäivä ja näin pääsee pannarin päälle harjoittelemaan kiehkuroita ;D Olen aina välillä lisännyt täytekakkupostauksiin vaihekuvia joista näkee myös hieman miten mikäkin pursotustyyli syntyy. Mutta voisin kyllä harkita tälläistä postausta, kun sopiva tilanne tulee! :) Kiitos kommentistasi Jenna! :)
      Laitan vielä tähän linkin Kinuskikissan hyviin ohjeisiin:
      http://www.kinuskikissa.fi/reseptihaku/?cat=/koristelu/pursotukset&v=1487237538444

      Poista
    2. Kiitos tästä. Jään odottelemaan, josko sinulta se pursotuspostaus tulisi. ;) :)
      -Jenna-

      Poista
  7. Tosi maukas kakku. Kysymys koristelusta/päällyksestä: reseptissä ei ilmeisesti mainita ollenkaan kakun päällyksen aineita- miten paljon kermaa ja appelsiineja käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, nyt on kokonaan jäänyt huomaamatta tämä kommentti tai sitten olen unohtanut sen. Päällä on noin 2dl kermaa vatkattuna ja kaikkien appelsiinien jämät paloiteltuna.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)