Tarun Taikakakut

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Siemennäkkileipä (pellillinen)

Moi!
Siitä on jo ainakin pari vuotta kun viimeksi tein siemennäkkäriä! Olen tehnyt sitä kaksi kertaa aiemmin. Ekalla kerralla siemennäkkäri hävisi niin nopeasti ettei siitä jäänyt mitään kuvattavaa seuraavaan päivään kun olisi ollut valoisaa ja toisella kerralla poltin sen... 😅 Olen joka kerta tehnyt samalla ohjeella vaikka ohje hävisikin tässä välissä. Ystäväni avulla löysin sen onneksi uudestaan! 😍 Ohje on kopioitu Gluteeniton muumimamma-blogista täältä. Kiitokset hyvästä ohjeesta! 😊 Lisäilin ohjeen joukkoon kyllä omia huomioitani muistiin ensi kertaa varten 😊 Ohje on munaton. Ja tietty hyvää kuin mikä! 😋

Lisäys 18.3. Testasin näkkäriin perunajauhoja. Laitoin nyt ensin puolet maissijauhoja ja puolet perunajauhoja. Taikinan koostumus muuttui heti erilaiseksi mutta taikinan painelu pellille oli helppoa. Näkkileipä oli tosi hyvää jopa parempaa näin. Joidenkin syöjien mielestä maissijauhot maistui aiemmin aika paljon, mutta nyt kun osa oli korvattu perunajauhoilla niin maku oli parempi. Perunajauho teki myös sen ettei näkkileipä ruskistunut samalla tavalla kuin maissijauhojen kanssa, mutta se ei meitä haitannut. Sormisuolan murskasin suoraan taikinaan ja tykkäsin että suolaisuus oli näin tasaisempaa.


Siemennäkkileipä:
2 dl maissijauhoja
¾ dl auringonkukansiemeniä (minä laitan 1 dl)
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
2½ dl kiehuvaa vettä
½ dl öljyä (minulla luomu extra neitsyt oliiviöljyä)
sormisuolaa (minä laitan murskattuna 1 tl)

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa.
Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.
Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.
Laita käsi muovipussiin tai laita kumihanska ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi. Taikina riitti minulla koko pellin kokoiseksi. Taikina on tosi öljyistä eikä tartu muovipussiin tai kumihanskaan.
Sirottele viimeisenä sormisuola taikinan pinnalle.
Tee veitsellä taikinaan viivat valmiiksi, näin näkkileipä on helpompi leikata/katkoa siisteiksi paloiksi. Taikinan voi myös jättää kokonaiseksi, jolloin valmiista näkkileivästä voi murtaa paloja.
Paista uunissa noin tunti. Anna näkkileivän jäähtyä.


Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Onpas ihanan rapsakan näköistä näkkäriä. Pitääkin testata pian ohjetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, tämä on nimittäin tosi hyvää! 😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Rapeampaa herkkua ainakin saa hakea! 😄

      Poista
  3. Siemennäkkäri on kyllä suurta herkkua! Jostain syystä sitä vaan ei ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Täytyy taas ryhdistäytyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kans tiedä miksi se mullakin unohtui niin pitkäksi aikaa... 🤔 No mutta nyt on siemeniä ainakin niin paljon että eiköhän tätä tuu tehtyä vielä muutaman kerran 🤣

      Poista
  4. Minä olen heikkona siemennäkkäriin. Olen tehnyt sitä muutaman pellillisen tässä parin viikon aikana melko samanlaisella reseptillä kuin sinäkin. Itse käytän lisäksi chian siemeniä ja maissijauhojen tilalla perunajauhoja. Itse laitan paistamisen ja leikkaamisen jälkeen vielä takaisin uuniin jälkilämpöön, jotta niistä tulee ihanan rapsakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chian siemeniä mäkin mietin. Ne vois hyvin lisätä tähän vielä! Perunajauhot kuulostaa hyvältä myös! 👍 Tähän on kyllä moni jäänyt koukkuun! 😄

      Poista
  5. Mullakin on ainakin pari vuotta vierähtänyt ekasta kokeilusta.. Pitäisikin tehdä taas uudelleen.... Siemennäkkäri on niin herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä sinäkin! 😄 Muksutkin niin tykkää tästä!

      Poista
  6. Siemennäkkäri on ihana parasta! Oon tehnyt muutaman kerran, ja joka kerran jälkeen ihmetellyt, miksei tule tehtyä useammin, kun ovat niin helppojakin. Tästä postauksesta innostuneen taidan tehdä uudelleen jo pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää on! Monesti oon nyt tehnyt kun ihan koukkuun ollaan jääty 🤣 Tee ihmeessä! 👍😊

      Poista

Kiitos kommentistasi :)